keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kenttäpolun kokous ja tehtävä luokkiin

ke 26.4. klo 13.15 kokous 

PAIKALLA: 1B, 1C, 1D, 2A, 2C, 2D, 3A, 3B, 3C, 3D, E-3 H, 1-5H 

  1. Nurinkurinpäivä 
  • Toivomme ensi vuodelle jotakin tällaista järjestelyä. 1.-3. siirtyisivät päiväksi 4.-6.-luokkiin, 4.-6.-siirtyisivät yläkouluun ja yläkoululaiset siirtyisivät 1.-3.-luokkiin. Sitten pidettäisiin tavalliset oppitunnit, vieraat opettajat ohjaisivat.  Säännötkin olisivat normaalit talosäännöt. Ruoka niin, että ensin jälkiruoka ja sitten tavallinen. 
  • Tänä vuonna luokissa omaa vappukivaa Tähtikisan palkintojenjaon jälkeen. 

  1. Ruutiraha 
Tehtävä luokkiin, mitä n. 1200 eurolla voisi tehdä tai hankkia kouluun. 
Ehdotamme, että luokat tekevät omat ehdotukset 9.5. mennessä. Ehdotus laitetaan kartongille koulun seinälle oppilaskunnan ilmoitustaulun viereen. Torstaina 11.5. pidetään vaalit, joissa äänestetään kaikki ja valitaan ehdotus. 

  1. Unelmien liikuntapäivän ideointi 
Välkkärit ovat suunnitelleet tapahtuman ke 10.5. klo 9-10. Jokainen oppilas saa passin, johon merkitään leima, kun on kokeillut lajia. Lajit ovat perinteisiä. Teemana on Suomi100. 

  1. Pihasäännöt 
Muistettavaa:  
  • koulun rajat syytä käydä läpi luokissa, oppilaita pusikoissa rajojen ulkopuolella. 
  • Kiven takana pelaitu kännyköillä, siellä ei saa olla 
  • Keppien kanssa ei saa juosta/huitoa. Kepeillä voi rakennella jotain tai piirtää maahan, muuten ne on kielletty. 
  • PIHASÄÄNNÖT on jaettu opettajille

  1. luokkien ajankohtaiset kuulumiset  
Suunnittelimme viimeistä kertaa, oppilaskunnan hallitus toivoo herkuttelua, retkeä tms.

  1. Koulun logo 
Valitsimme oppilaskunnan hallituksen mielestä seitsemän parasta logoa. Laitamme ne tiedoksi yläkoulun kuvisopettajalle. Tässä kuvat:


 

TULEVAT KOKOUKSET oppilaskunnan hallitukselle:

ke 3.5. klo 13.15 kokous 
  • jatkamme edellisessä kokouksessa aloittamiamme asioiden parissa työskentelyä 
 ke 10.5. klo 13.15 kokous 

to 11.5. RUUTIVAALIT
 ke 17.5. klo 13.15 päättäjäiset 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.